Tuon vatsataudin takia jäi viime viikolta liikunta tosi vähille. Jotenkin ei vaan olo tuntunut niin hyvältä, että olis voinu mennä mihinkään hyppimään ja pomppimaan. Perjantaina sitten päätin, että jotain on tehtävä ja kävin venyttelytunnilla. Teki hyvää, mutta jostain syystä tuo pakaran lihas, "piriformis" tai mikä lie on kipeytyny. Siis ei tuntunu vielä perjantaina, mutta lauantaina kävelin Itikselle kauppaan ja takas kotiin niin sen jälkeen alkoi toi kankun lihas oireilemaan. Eli kaipa siis kotiin päin käveleminen painavan repun kanssa teki tehtävänsä? Ja tyhmänä en tietenkään lauantaina sitten venytellyt. Vaikka saunan jälkeen ois varmaan ollu vallan oiva hetki hiukan vetristään jalkoja.

No eilen sunnuntaina sitten takapuoli jumitti oikein kunnolla. Ajattelin alunperin, että olisin käynyt bodypumpissa aamupäivällä. No ei tarvinnut mennä, mutta onneksi sen jälkeen oli tarjolla venyttelytunti niin sinne sitten menin. Ja kävelin salille, eli ei ihan kylmiltään tarvinnut alottaa venyttelyä. Ja onneksi se laukas vähän tota jumitusta. Nyt ei ihan niin pahasti ole kipeänä. Jännä kyllä se, että mulla tuntuu tosta kävelemisestä olevan takareidetkin jumissa. Voiko viikon liikunnattomuus saada aikaan sen, että yhtäkkiä jalat kipeytyy jo kävelemisestäkin? Aika outoa.

No mutta joka tapauksessa ajattelin tänään käydä Combat-tunnilla. Pakko on alottaa pikkuhiljaa taas ihan oikea liikkuminenkin. Vatsakin on paremmassa kunnossa kun tekee jotain. Ja tällä viikolla kun varmaan sitten keskiviikon jälkeen jää tuo liikkuminen vähemmälle. Varsinkin jos päätän paastota. Kun en yhtään tiedä minkälainen olo siitä tulee. Eli alustavasti tän viikon liikunta-suunnitelmat on Combat tänään, spinning tiistaia ja flow keskiviikkona. Torstaina juodaan tyhjennyslitkua (yök) ja perjantaina sitten tähystetään... Tietty jos perjantaina kykenis niin vois mennä venyttelytunnille. Ei ehkä tekis yhtään huonoa...