maanantai, 12. tammikuu 2009

Apuva

Hyvänen aika.. johan on.. Meni kuukaus ihan hurahtamalla. Joulun aikaan en edes koneella käynyt kun kerran. Kun oli pakko käydä varaamassa junalippu takas Helsinkiin... No mutta.. eniveis.

Onnistuin tuossa joulun aikaan painamaan vähiten tähän mennessä. Vaaka näytti 73 kiloa. Eli siis viis kiloo vähemmän kun syyskuun alussa. Noh, takas kyllä tuli jouluna kilo, eli se siitä. Ja muutenkin oli jotensakin hankalaa päästä taas vauhtiin. Mutta nyt alkaa taas pikkuhiljaa päästä treenausvauhtiin. Tänäänkin vietin salilla reilun tunnin. Ruokapuolessa on taas vähän petraamisen varaa, mutta siitä oon tyytyväinen, etten tullu joulun aikaan syöneeksi juurikaan suklaata. Muuten kyllä kaikenlaista. Toisaalta vatsa oli ihan loistavassa kunnossa. Ei mitään suolisto-ongelmia. Eli loma tuli tarpeeseen. Ja en mä kuitenkaan ihan laakereillani levänny vaan ulkoilin jopa ihan päivittäin. Mitä en tosiaankaan tee täällä Helsingissä. Mutta kotopuolessa ehkä sit se, että siellä kun noi julkiset ei oikein toimi ja sit kuitenkin kummityttöä halusin moikkaamaan niin sillon auttaa vaan apostolinkyyti. Ja toisaalta teki ihan hyvää kävellä ja haukata happea. Oisinhan mä voinu isältä auton lainata, mutta kun kerran jalat kantaa ja oli mukavat pakkasilmat niin käveli teki terää. Jatkoin tota kävelemistä vielä täälläkin kun oli noita pakkasia. Oli ihanaa olla kipakassa pakkasilmassa kävelemässä kun oli kunnon varusteet päällä. Eli toisin sanoen joululoma ois saanu olla ehkä puol vuotta pidempi :)

perjantai, 12. joulukuu 2008

Voi plääh

Kirjottamisen vaikeuden tuska sen kun pysyy ja on.

Noh, sunnuntaina en sit päässy mihinkään jouluostoksille. Ei siks että ois krapulaa sen ihmemmin ollu, lähinnä vaan väsymystä. Sentään pari koneellista pyykkiä pesin. Ja mässäsin pienen pussillisen sipsejä ja jotain Sisu-pastilleja. Lauantaina kyllä söin sit ihan älyttömästi kaikkee mässyä. Kaverin synttäreillä oli tarjolla juustoja ja salaatteja ja karkkia ja ties mitä ihanaa. Ja niitä tuli sit vedettyä. Mun pelastus ehkä sit oli se, et iski mukava vatsakramppi siinä illalla. Eli sit piti rauhotella ja ottaa litalgin ja särkylääke. Onneks meni ohi ja tokenin baariin muiden kanssa. Mutta alkudrinksuttelu jäi lasilliseen kuoharia ja kahteen punkkulasilliseen. Baarissa sit join kolme GT:tä ja yhden tequilan. Ai juu ja yhden tumman oluen. Ihan ok ilta. Meni kyllä pilkkuun asti kun jonkun Britti-äijän kanssa sitten jäin juttelemaan. Viimesellä bussilla suuntasin kotiin. Mut tosiaan selviydyin lauantai aamuna salille, joten ihan hyvällä omallatunnolla pysty humppaamaan illan :)

Maanantaina sit en käyny edes salilla. Alunperin piti mennä ja roudasin salikamoja mukana, mutta totesin, että mun on ostettava ne loput joululahjatkin jossain vaiheessa. Joten ei kun Itikseen ja aattelin kyllä, että voisin sit lähtee salille kodon kautta. Mutta tunnetusti mä en pääse mihinkään enää jos käyn kotona välissä. Eli sit vaan lojuin sohvalla illan kattelemassa telkkua. Tiistaina taas illalla oli asiakastilaisuus ja en päässy sillonkaan salille. Ja tuli juotua pari skumppalasillista, pari lasia viiniä ja yks GT. Hitto, mulle on siis tällä viikolla tullu kaloreita lähinnä alkoholista!!.

Noh, keskiviikkona sit reipastuin ja kävin oikein Flow-tunnilla. Enkä illallakaan mässytelly mitään ylimääräsiä. Eilen myöskin riehuin reilun tunnin salilla. Eka parikytä minsaa juoksumatolla ja sit parikytä minsaa nyrkkeilyä ja siihen punnerruksia, vatsoja, selkiä, penkkiä, askelkyykkyä. Eli kuritin itseäni tästä kaikestä lötväämisestä :) Ja illalla tein sit tän illan pikkujouluihin makaronisalaatin ja sitä söin pienen kulhollisen ja lisäks vähän kasvissosekeittoa. Eilen päivälläkin lounaaks söin tota soppaa, mutta sit iltapäivälle joku fiksu oli päättäny tuoda aivan ihanaa marjapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Ja repsahti ihan täysin. Söin kaks palaa :) Ja illalla sit salilla päätin käydä puntarilla.. puol kiloa on tullut lisää.. Yhyy :) Toisaalta, mihinkäs tässä on kiire valmiissa maailmassa. Toivotaan et toi puoli kiloa on sit lihasta :)

Tänään tosiaan sitten töissä on taas kasvissosekeittoa lounaaksi. Ja pala ruisleipää ja sit välipalaksi banaania, satsumia ja viili. Ilta sit menee taas herkutellessa. Pidetään nyyttäripikkujoulut kavereiden kesken, ja näyttää taas aika juustovoittoselta toi tarjoilu. Ja mä tein sitä makaroni-metukka salaattia joka sekään ei ole ihan keveimmästä päästä. Ja siihen sitten lisäksi punaviiniä ja glögiä. Voi vatsa parkaa minkä satsin taas tänään saa :) Toisaalta toi keiton syöminen vähän tasapainottaa taas sit tätä elämää. Jos vaikka viikonlopunkin elelisi hernekeitolla :)

Mutta ihanaa että kohta on joulu. Tai ihanaa se, että on pitkät vapaat. Ei tartte tulla tänne. Kun jollain tavalla tää työpaikka masentaa mua. En tiedä miksi. Johtuu ehkä tosta yhdestä ihmisestä... Vaikka muuten kyllä tuntuu et oon saanu elämänhalua takasin. Siitä kertoo jo toi, että oon valmis lähteen baariin ja muutenkin tapaamaan ystäviä. Kun jotenkin tuntuu, että tossa meni yli kuukausi niin, etten tosiaankaan jaksanu yhtään mitään. En jaksanut ajatusta siitä, että ois pitäny kuunnella toisten huolia saati sit jaksaa tutustua uusiin ihmisiin jossain baarissa. Mutta nyt tuntuu et menee paremmin. Eli ehkä tää tästä. Ens kesänä kai jo sitten ihan normaali meininkiä :)

Mut nyt tää alkaa lounastamaan :)

perjantai, 5. joulukuu 2008

Kirjottamisväsy

Tää viikko on ollu jotenkin matalalentoa kirjottamisen osalta. En oo vaan jaksanu naputella ja päivitellä mitä tässä on tullut tehtyä.

Maanantainhan taisin päivittää.. Tiistaina sitten olin koulutuksessa ja aamun syömiset alko perinteisesti puurolla. Koulutuksessa oli alkuunsa sämpylä ja teetä ja sitten kahvipaussilla söin pari mariannea. Ihan sen takia että nälkä oli jo jostain syystä aikamoinen siinä kymmenen aikaan. Lounaalla siellä oli salaattia, höyrytettyjä kasviksia, perunaa ja jotain kalaa. Hyvää oli ja pottujakin tuli syötyä vaan yksi. Puolet lautasesta kasviksia ja sitten puolitoista kalanpalasta. Jotain jugruttia oli jälkkäriksi. iltapäiväkaffella oli sitten joulutorttu. Ja teetä.. sitä tuli päivän mittaan juotua kun oli jotenkin viluinen olo.

Sieltä porskuttelin sitten suoraan salille ja ihan jaksoi puolen tunnin Core-tunnin. Eli keskivartalolihasten treenaamista. Ja sitten vaan painelin saunaan. Ei vaan huvittanut eikä jaksattanut. Illalla söin loput viikonlopun risotosta. Ja sain ihan hirveen närästyskohtauksen nukkumaan mennessä. Siitä pääsin litalginilla, Renniellä ja vielä tuon niskahartiajomon takia nappasin lihasrellua puolitoista nappia. Niitä on tällä viikolla tullu napsittua joka yö. Kun kai tuo treenaaminen on vetäny hartiat jumiin. Tai se oli se muutaman viikon takanen pumppi jonka jälkeen yläselkä alko jumittaan. Urheilu on vaarallista...

Keskiviikkona kävin sitten Flow-tunnilla. Uusi ihan mielenkiintonen ohjelma oli tarjolla. Menen toistekin. Ja siellä oli ihan kivan näkönen poitsukin tunnilla :) Mutta sillä tais olla sormus :)  Hmmm.. mitähän mä mahdoin syödä keskiviikkona... Ai joo, käytiin Rymy-Eetun lounaalla.. jotain riistakäristystä siellä olin, mutta en kyllä syöny sitä ku pienen nökkösen. Salaattia tuli vedettyä ja jotain ihmeellistä kukkakaalikeittoa. Sen maku oli aika veikee... Illalla menin saunomaan kaverille ja vein mukana iltapalaksi Teriyaki -subin.

Torstaina oli eväspäivä. Hain kaupasta pinaattikeittoa ja jotain ciabattaa ja jugurtin. Välipalana viili ja banaani ja sitten kotona munakasta ja kurkkua ja tomaattia. Liikunnan osalta oli välipäivä.

Tänän sitten käytiin syömässä uunimakkaraa. Ja välipalaksi on taas viili ja banaania. Töiden jälkeen pitäis viipottaa salille eka Combattiin ja sitten venyttelyyn. Tuota uutta Combat-ohjelmaakaan en ole vielä päässy tekemään kertaakaan. Mutta tänään siis se. Ja vielä sitten joskus puoli kasin maissa pitäisi suunnata kauppaan. Huomenna kun noi kaupat sit taitaa olla kiinni. Ajattelin tehdä ihan jauhelihakastiketta vaan ja sen kanssa täysjyväpastaa. Huomenna kun on sitten vielä kaverin kolmekymppiset niin noita kaloreita lienee tulevan ihan mukavasti ylimääräsiä :) Vaikka ajattelin kuitenkin että raahaan luuni aamun puoli yhdentoista pumppiin. Sen verran pitää saada itsestään irti kuitenkin :)

Sunnuntai menee sitten varmaan ihan vaan sohvalla lötväten. Vaikka joululahjoja pitäisi käydä ostamassa.... Ehtiihän ne.. kai?

Tällä viikolla itseasiassa loppua kohti olo on piristynyt. Eikä vähiten sen takia, että pistin vähän työkaveria ruotuun. Tai kävin keskiviikkona juttelemassa hieman toimarin kanssa palkoista ja kaikesta muustakin mikä täällä häiritsee. Oli hyvä kuulla, että tämä firma tosiaan haluaa pitää mut täällä töissä. Et jos alalla aion pysyä niin toivovat ettei mulla olis tarvetta vaihtaa paikkaa.. Ja vähän tähän mä olen tähdännytkin. Eli oon tehnyt itsestäni korvaamattoman :) Siinä on sit hyvää neuvotteluvalttia roppakaupalla. Ja tosiaan mulle todettiin, että jos täällä on jotain epäkohtia jotka häiritsee niin niistä pitää ilmottaa. Eli että jos asiat voidaan helposti korjata niin mielummin korjataan kun että mä sit päätän lähteä pois. Mutta tosiaan mun mieltäni kevensi tosi paljon se, että sain purettua kaiken pskan ulos. Enkä mitenkään syyttävään sävyyn vaan lähinnä halusin täsmentää epäselviä asioita. Ja joutuhan toi mun työkaverini puhutteluun sitten kun mä olin käynyt juttelemassa. Ja ihan oikein sille se olikin.

Pahinta tässä oli mun mielestäni se, että kun mulle alunperin tuo työkaveri lupasi, että voin pitää 2.1. vapaana niin sitten muka toimari oli sanonut ettei se käy ja en voikaan pitää lomaa. Ja nyt kun juttelin itse toimarin kanssa niin hän mulle sanoi, että hänelle se lomapäivä oli ihan ok, kunhan vaan sitten työkaveri pitää huolen siitä, että kaikki tulee tehtyä. Ja mulle kuitenkin toinen tulee sanomaan et kun toimari kielsi... Eli pelkää oman perseensä puolesta niin sitten kääntää asiat päälaeleen. Mikä mun mielestäni on tosi törkeetä. Ei tolla tavalla käyttäydytä. Se ois voinu itse suoraan sanoa jo alunperin, ettei se päivä käy. Eikä kaataa syytä toisten niskoille. Mutta se nyt on ton tyyli... Toisaalta tänä jutun tiimoilta on tainnu todeta, että mulle ei nyt voikaan ihan mitä tahansa paskaa "syöttää" kun oon aika tehokkaasti sanonu vastaan. Ehkä sekin pikkuhiljaa oppii ettei ole mikään jumala jonka sanaa kuunnellaan ja joka voi itse päättää säännöt ja olettaa muiden pelaavan niiden mukaan... Eli kokonaisuudessaan mulla on ollut hyvä viikko :)

maanantai, 1. joulukuu 2008

Väsähtänyttä...

Viikonloppu meni sit oikeen extra-väsyneesti. Tai ois menny väsyneemminkin jos en ois pakottanu itseäni eilen liikkumaan.

No mutta enivei. Perjantaina töiden jälkeen menin ahkerana eka Combat-tunnille ja sit vielä jäin venyttelyyn. Sit kaupan kautta kotiin. Kun päätin tehdä riisi-ohra-tofu- paistosta. Eli riisiohra-seosta keitettynä, maustekurkku, tomaattia, tofua, sipulia ja paprikaa paloteltuna ja mausteeksi soijaa. Ja tuohon looraan ois pitäny lisätä maustamatonta jugurttia, mutta senpä unohdin. Eli nesteeksi laitoin sitten vettä ja maitoa. Eli kun en riisi-ohraa keittänyt ihan kypsäksi niin neste imeyty aika hyvin. Ja makukin oli ok, jugurtin unohtamisesta huolimatta. Niin ja looran päälle ripottelin juustoraastetta ennen uuniin laittoa. 200 astetta ja noin puoli tuntia. Sitten oli sapuska valmista. Nälkä oli siinä vaiheessa jo hirmunen ja söinkin "alkupalana" sellasen Valion Viilis-viilin :)

Lauantaina tosiaan heräsin ajoissa kasiksi pyykkituvalle. Ja sitten kun kymmenen aikaan hain pyykit pois kuivurista niin köllähdin sängylle tarkotuksena nukkua pienet päikkärit. Ja heräsin seuraavan kerran kolmen aikaan. Oisin vielä siinäkin vaiheessa voinu jatkaa hyvinkin unia, mutta ajattelin et kaipa sitä kerran päivässä pitää jotain syödäkin. Eli perjantaista risottoa nassuun ja illallla vielä jotain leipää ja kaakota. Niin ja ihan tavallista viiliä söin purkillisen. Ja aamulla söin pari palaa ruisleipää ja kupillisen teetä. Mutta lauantai tosiaan meni täysin hyväntekeväisyyteen. En tajua kuinka ihminen voi olla niin väsynyt. Ehkä toi viime viikon työpaikan stressi sit kostautu. Tai sit mä elän nyt jotain kolmenkympin kriisiä joka pistää mut niin väsyneeks etten jaksa kättä nostaa.

No sunnuntaina sit heräsin joskus yhdentoista aikaan. Ja kymmentä yli 12 oli kuntosalilla valmiina Pump-tunnille. Ja sen jälkeen jäin taas venyttelytunnille. Ja sitten kauppaan, hedelmiä kassiin ja kotiin syömään. Vaihteeks taas sillon nälkä oli jo melkoinen. Ja pakko myöntää et sorruin herkuttelemaankin. Nimittäin ostin sellasen aivan ihanan suklaamoussen jossa kaloreita oli varmaan lähemmäs 300 ja sit vielä huitasin nassuun Lidl-snickersin. Eli suklaapatukka joka aika paljon muistutti normi snickersiä, mutta jotain saksalaista ja paljon halvempaa. Mutta enpä tosiaan ole suklaata juuri viime aikoina syönyt. Ja hyvältä maistu, mutta toi yks patukka kyllä riitti. Ja kun mousse ja suklaapatukka molemmat sisältää laktoosia niin sittenpä oli illan vatta ihan sekasin. Niin ja ostin mä ruusukaalia myös. Niitä sit höyrykeitin ja mutustelin illalla. Oli muuten ensimmäinen kerta elämäni aikana kun niitä söin ja täytyy myöntää, et ihan hyviä oli. Ja aika terveellinen iltapala? :)

Tänään sit alotin päivän puurolla ja kahvikupillisella. Lounaaksi edelleen tuota samaa risottoa ja kupillinen kahvia sekä yks piparkakku. Välipalaks ois viili ja nuudeleita. Kun on vielä pitkä ilta edessä. Ensin kielikurssille ja sit ois tarkotus mennä vielä salille Combatiin. Nyt kun kerran oon hereillä :) Banaania pitäs ehkä käydä ostamassa notta jaksaa riehua :)

perjantai, 28. marraskuu 2008

Liikutusta

Tällä viikolla toi kuntoilupolitiikka on ollu vähän rauhallisempaa ihan sen takia, kun on ollu tota flunssasta oloa. Mut nyt ne fiilikset on ohi. Eli keskiviikkona raahasin itteni salille kun totesin, et olo on jo parempi. Ja sit vietin 20 minsaa juoksumatolla niin, että reilun puolet tosta juoksin. Eli alkuun jokunen minuutti kävelyä ja taas loppuun sama. Jonkun suunnilleen 2,5 kilsaa matkassa. Ja sit siitä siirryin suoraan soutulaitteelle ja soudin pari kilsaa. Muuta en sitten ehtinykään kun olin luvannu meneväni kaverille saunomaan. Ja hän sitten ystävällisesti poimi mut salilta autolla. Eli ei tarvinnu paleltua ulkona hikisenä.

Eilinen oli sit lepopäivä. Ihan siitä syystä, et illalla oli muuta ohjelmaa. Tänään sitten raahaan itteni Combat-tunnille viideksi. Ihan sen takia tulin jo kasiin töihin et pääsen lähteen neljältä. Ja Combatin jälkeen ois venyttelytunti. Eli sinne kans. Ja sit haen pullon punkkua ja juon illalla muutaman lasillisen. Ihan uhmaten tätä vatsan kipuilua. Tai toi suolisto-osasto on ollu ihan kunnossa viime aikoina mut sit toi endo eilen vihotteli mulle. Luultavasti ihan vaan sen takia, et töissä on ollu pientä selkkausta. Ja tollanen stressin poikanen ei tee hyvää vatsalle eikä millekään. Mut ehkä se tästä.. pikkuhiljaa... Vaikka vituttaakin tää epäreilu kohtelu... Mut ens viikolla mä täräytän tj:n pakeille keskusteleen nää asiat selviks... Kattoo sit mitä siitä seuraa...
  • Laskuri

    Free CountersThe following text will not be seen after you upload your website,please keep it in order to retain your counter functionality
    The direct road to insurance is via insurance quotes. by getting car insurance
    from reliable entities one can gain a great benefit. Treat your life like your car and get good insurance quotes. web page counters